ngm_desktop_v6 ngm_mobile_v6
2016-10-03

NGM-pörssi pörssilistattujen tuotteiden koulutuksen eturintamassa

Lehdistötiedote 3. lokakuuta 2016

NGM-pörssi pörssilistattujen tuotteiden koulutuksen eturintamassa

 
Pörssilistattujen tuotteiden (ETP:t) myynti kasvaa vakaasti, ja sen myötä myös koulutuksen tarve lisääntyy. Nordic Growth Market (NGM) järjestää 3. lokakuuta alkaen Sijoittajamestari-kilpailun, jossa on tarkoituksena tarjota sijoittajille eri instrumentteja koskevaa koulutusta. Pörssi on tähän mennessä kouluttanut kilpailun kautta jo lähes 80 000 sijoittajaa..

Sijoittajamestari-kilpailun osallistujat opettelevat pörssilistattujen tuotteiden (esim. minifutuurit, Bull & Bear -sertifikaatit ja turbowarrantit) kauppaa reaaliaikaisesti fiktiivisellä rahalla. NGM alkoi järjestää kilpailua Ruotsissa vuonna 2008 näihin tuotteisiin (ETP:t) kohdistuvan kiinnostuksen lisääntyessä. NGM:n varatoimitusjohtaja Tommy Fransson kertoo koulutuksen tarpeesta.

– Huomasimme kahdeksan vuotta sitten, että koulutukselle on tarvetta, ja avasimme kaupankäyntijärjestelmämme ja kehitimme kilpailun, jossa ETP-sijoittamista voi opetella hauskalla tavalla. Näiden instrumenttien kauppa lisääntyy ja koulutukseen kohdistuu jatkuvasti paljon kiinnostusta, Tommy Fransson toteaa.

Kilpailuun osallistuu vuosittain noin 15 000 pohjoismaista sijoittajaa, ja se järjestetään samaan aikaan sekä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa että Norjassa.

– On hauskaa huomata, että kilpailusta on tullut niin suosittu kaikissa Pohjoismaissa. Olemme kouluttaneet jo reilut 80 000 ihmistä, ja tämän vuoden kilpailun jälkeen olemme toivottavasti saavuttaneet 100 000 osallistujan rajan, Tommy Fransson sanoo.

Hän huomauttaa, että kilpailu nauttii toimialalla laajaa kannatusta. Monet toimijat, samoin kuin yksityissijoittajat ja verkossa toimivat toimintaryhmät ovat halunneet osallistua, tukea ja mainostaa kilpailua omissa kanavissaan. Ensimmäisten joukossa tulee mieleen verkkomeklari Nordnet, yksi markkinoiden suurimmista toimijoista, joka tarjoaa ETP-tuotteita asiakkailleen.

- Näiden tuotteiden kysyntä kasvaa, samoin tähän ryhmään liittyvän koulutuksen ja avoimuuden tarve. Kilpailu on sijoittajalle erinomainen tapa oppia tuntemaan näitä instrumentteja. Olemme ylpeitä ja iloisia siitä, että saamme jo neljäntenä vuotena olla NGM:n kumppani tässä hankkeessa, toteaa Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall.

Sijoittajamestari-kilpailu järjestetään 3.–21. lokakuuta. Lue lisää osoitteesta www.sijoittajamestari.com.

 

Lisätiedot:

Tommy Fransson, varatoimitusjohtaja, Nordic Growth Market (NGM)
Puh.: +46 (0) 8- 566 390 49, sähköposti: tommy.fransson@ngm.se

 
Tietoa kilpailusta

Sijoittajamestari on NGM:n järjestelmä kilpailu, johon sijoittajat voivat osallistua ilmaiseksi ja oppia lisää pörssinoteerattujen sijoitustuotteiden (ETP:t) kaupasta – joita ovat Bull & Bear -sertifikaatit, minifutuurit ja Mini Futures BEST/Unlimited Turbo. Kaikki tuotteet on otettu kaupankäynnin kohteeksi NGM-pörssin NDX-markkinapaikalle.

Kilpailun osallistujat oppivat käymään kauppaa raaka-aineilla, osakkeilla, indekseillä ja valuutoilla. Kaikki kaupankäynti tapahtuu reaaliaikaisilla kursseilla fiktiivisellä rahalla. Jokainen osallistuja sijoittaa 10 000 fiktiivistä euroa. Voittaja on kilpailun aikana suurimman arvonnousun saavuttanut kilpailija. Kilpailuun kuuluu myös neljä viikkokilpailua.

Sijoittajamestari-kilpailun yhteistyökumppanit ovat Nordnet, Commerzbank, BNP Paribas, Citi Group, Societe Generale, Vontobel, Active Trading, Sijoitustieto, Sijoittaja.fi, Osakesäästäjien Keskusliitto ja SalkunRakentaja.

 

Kilpailun verkkosivustot eri maissa:

Suomi – sijoittajamestari.com
Ruotsi – investerar-sm.com
Tanska – investordm.dk
Norja – investor-nm.com

 

Tietoa vuoden 2015 osallistujista
Suomalaiset osallistujat
Voittajan arvonnousu: 614,10 %
Aiempi kokemus ETP-kaupasta: Ei 78 %, Kyllä 22 %