Huomionosoituksia

NGM voitti Pohjoismaiden Most Innovative Exchange -palkinnon

Voitimme syksyllä 2016 ”Most Innovative Exchange” -palkinnon. Sillä pyritään nostamaan esille innovatiivisia pörssejä, jotka haluavat kehittyä yhteistyössä ympäristönsä kanssa.

Tuomaristo arvioi tekniikkaa ja kaupankäyntialustaa, pörssin kasvua ja kykyä kehittää tekniikkaa ja oheispalveluita sekä kykyä kehittää markkinoita.

utm

– Meillä täytyy pörssinä olla maailmanluokan IT-infrastruktuuri. Meidän täytyy kuunnella markkinoita tarkasti ja kehittää jatkuvasti uusia innovaatioita. Menestyksemme ei kuitenkaan perustu pelkästään kaupankäyntijärjestelmäämme, vaan myös tarjontaamme asiakkaille. Uskomme konseptiimme ja teemme pitkäjänteistä työtä, mutta emme koskaan lakkaa kehittymästä. Meillä on vastuu tarjota vain parasta sekä asiakkaille että yhteiskunnalle laajemmin katsottuna, toteaa NGM:n varatoimitusjohtaja Tommy Fransson.

Palkinnon myöntää Lontoossa toimiva International Finance Magazine lehti. Lue lisää täältä.


NGM:lle Best Exchange, Nordics -palkinto

Saimme vuonna 2016 järjestetyn Nordic Structured Products & Derivatives Conference -toimialakonferenssin yhteydessä ”Best Exchange, Nordics 2016” -palkinnon. Palkinto myönnettiin pohjoismaiselle pörssille, jolla oli tuomariston arvion mukaan paras infrastruktuuri ja joka ymmärsi asiakkaita parhaiten.

NGM_best

– Olemme ylpeitä ja iloisia näin hienosta palkinnosta, ja haluamme painottaa, että saamme kiittää asiakkaitamme monista edistysaskeleistamme. He ovat taitavia ja esittävät meille toiveita, joita kuuntelemme tarkalla korvalla. Läheiset suhteet ovat aina olleet edellytyksenä markkinoiden johtavan teknologian kehittämiselle. Eroamme kilpailijoista myös siinä mielessä, että keskitymme myös sijoittajien kouluttamiseen, NGM:n varatoimitusjohtaja Tommy Fransson toteaa.

Palkinnon myöntää Structured Retail Products -toimialaorganisaatio. Lisätietoja on saatavana täältä.
Lue lehdistötiedotteemme täältä


NGM voitti palkinnon parhaista koulutuksista

Saimme jo toisena peräkkäisenä vuotena kiitosta koulutustoiminnastamme, kun meille myönnettiin vuonna 2016 järjestetyn Nordic Structured Products & Derivatives Conference -toimialakonferenssin yhteydessä ”Best Educational Initiative 2016” -palkinto. Koulutus on meille tärkeä asia. Tähän mennessä (2016) olemme antaneet pörssinoteerattuihin tuotteisiin liittyvää koulutusta jo yli 100 000 sijoittajalle sijoittajakilpailussamme, joka on Pohjoismaiden suurin. Lue lisää kilpailusta täältä.

NGM - best educational

– Olemme aina keskittyneet pitkäjänteisesti koulutukseen ja koulutamme sijoittajia yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Järjestämme muun muassa Pohjoismaiden suurimman sijoittajakilpailun, jossa on yli 15 000 osallistujaa. Siihen kuuluu koulutustapahtumia, päivittäisiä web-tv-lähetyksiä ja verkkosivuston kautta tarjottavia verkkokoulutuksia, NGM:n varatoimitusjohtaja Tommy Fransson kertoo.

Palkinnon myöntää Structured Retail Products -toimialaorganisaatio. Lisätietoja on saatavana täältä.
Lue lehdistötiedotteemme täältä.


NGM:lle kiitosta koulutuksesta, 2015

Voitimme keväällä 2015 pohjoismaisen ”Best Educational Initiative 2015” -palkinnon, jonka myöntää Structured Retail Products -toimialaorganisaatio. Palkinnon tarkoituksena on tuoda esille koulutukseen panostavia toimijoita, jotka järjestävät koulutustoimintaa jatkuvasti.

– Olemme iloisia ja ylpeitä tästä palkinnosta. Olemme jo pitkään erottautuneet muista pörsseistä keskittymällä sijoittajien koulutukseen yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. On mukavaa huomata, että aloitteellisuuttamme arvostetaan, NGM:n varatoimitusjohtaja Tommy Fransson toteaa.

Palkinnon myöntää Structured Retail Products -toimialaorganisaatio. Lisätietoja on saatavana täältä.
Lue lehdistötiedotteemme täältä.